Hukkalämpöä talteen
Kauhavan Kaukolämmön toimitusjohtaja Juho Lahtinen esittelee Kestävät yhteistyön toteuttamalla videolla hukkalämmöntalteenotto Kauhavan uudessa hyvinvointikeskuksessa.
Kauhavan Kaukolämmön toimitusjohtaja Juho Lahtinen esittelee Kestävät yhteistyön toteuttamalla videolla hukkalämmöntalteenotto Kauhavan uudessa hyvinvointikeskuksessa.
Lapualla on tehty pitkään töitä ruokahävikin vähentämiseksi kouluissa ja toiminta on saanut jatkoa Nahistuneet naatit -hankkeen merkeissä, jossa Lapuan kaupunki on päätoteuttajana. Lapuan kaupungin ruokapalvelut osallistui vuosina 2019–2022 toteutettuihin Wasteless-…
Puhetta teoista videoilla esitellään, mitä Etelä-Pohjanmaan kunnissa tehdään konkreettisesti ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Kampanjan tavoitteena on lisätä maakunnan sekä kuntien näkyvyyttä ilmasto– ja kiertotaloustoimenpiteiden toteuttajina. Videolla Lapuan kaupunginjohtaja Satu Kankare, Alavuden kaupunginjohtaja Liisa Heinämäki ja Ilmajoen kunnanjohtaja Ari-Pekka Laitalainen kertovat, minkälaista ilmastotyötä Etelä-Pohjanmaan kunnissa tehdään.
John Nurmisen Säätiön käynnistämää jokavuotista Itämeripäivää 25.8. vietettiin myös Alavudella. Ruokapalvelut tarjosi asiakkailleen kouluissa ja päiväkodeissa herkullisia kotimaisia särki- ja silakkapyöryköitä perunasoseen sekä raikkaan salaatin kera. Päivän menusta saatiin positiivista…
Hotel Kurikka sijaitsee Kurikan keskustassa ja tarjoaa majoitus-, ravintola- sekä kokouspalveluita. Green Key on maailman johtava matkailualan ympäristömerkki ja vuonna 2021 merkki myönnettiin Hotel Kurikalle merkiksi kestävää matkailua edistävästä toiminnasta.…
MSK-perheyritys on toiminut jo yli 70 vuoden ajan valmistaen muun muassa työkoneiden ohjaamoja, maa- ja metsätalouskoneita sekä henkilöauton perävaunuja. MSK Group -emoyrityksen ja sen kuuden tytäryrityksen toiminta on jatkuvaa kehittämistä…
Härmän Kuntokeskus on perustettu vuonna 1984 ja silloin toiminnan keskiössä oli kuntoutusasiakkaat. Nykyään Härmän kuntokeskus tarjoaa kuntoutus- ja majoituspalveluiden lisäksi laadukkaita kylpyläpalveluita ja yritys tunnetaankin nykyään nimellä Härmän kylpylä. Lisäksi…
Vuonna 1956 Ylihärmään perustettiin puusepäntuotteita valmistava yritys, jonka tuotevalikoimaan kuuluivat silityslaudat ja puutarhakalusteet, mutta 60-luvun alussa aloitettiin ikkunoiden ja ovien valmistus, joista Skaala nykyään tunnetaan. Skaala on Pohjoismaiden suurimpiin kuuluva…
Kauhavan kaukolämmöllä on neljä erillistä lämpöverkkoa Kauhavalla, Ylihärmässä, Alahärmässä ja Kortesjärvellä. Kaukolämpölaitosten yhteenlaskettu teho näissä on noin 50 MW. Asiakkuuksia on yli 500, joista suuri osa on yrityksiä. Kauhavan kaukolämpö…
K & H Annala Oy:n kutomo sijaitsee kosken rannalla Lapualla. Yrityksen toiminta alkoi jo reilut sata vuotta sitten huovan ja huopatuotteiden valmistuksella, ja vuonna 1955 alkoi huonekalukankaiden kudonta. Annala on…