Energiaomavaraiset Riiho-yhtiöt

Mikä teho ilmassa, miksi se päästetään hukkaan, pohtii Riiho-yhtiöiden Terho Riiho.

Riiho-yhtiöt sijaitsevat Tuurissa, Etelä-Pohjanmaalla. Yritystoiminta on saanut alkunsa teräskaupasta, josta toiminta laajentui maansiirtokonekauppaan, -maahantuontiin ja -vuokraukseen. Nykyään toimintaan kuuluvat lisäksi lomakylä ja tilitoimisto. Kaikilla yhtiöillä on yhtäläinen omistuspohja, joten ne tukevat toinen toistansa.

Riiho-yhtiöiden Terho Riiho on ollut edelläkävijä uusiutuvien energialähteiden käyttöönotossa. Oma energiankulutus oli niin suurta, että jotain oli pakko keksiä. Niinpä jo vuonna 2008 Alavuden Tuurissa sijaitsevalle tontille nousi 600 kW:n pientuulivoimala, joka tuottaa vuosittain 400 000 kWh sähköä. Vuosi sitten tuulivoimala maksoi itsensä takaisin ja nyt se tuottaa pelkkää voittoa.

Vuonna 2020 tuulivoimala sai rinnalleen 50 kW:n aurinkovoimalan. Aurinkoisena päivänä paneelit tuottavat 300 kWh:a ja koko voimalan vuosituotto on noin 50 000 kWh, jolloin järjestelmän takaisinmaksuaika on noin 6 vuotta.

Näiden lisäksi yhtiöt käyttävät energiantuotantoon myös maalämpöä ja lisäksi käytöstä löytyy hakekattila. Näin ollen Riiho-yhtiöt ovat energian suhteen omavaraisia.

Terho Riihoa ihmetyttää ilmassa olevan tehon hukkaan päästäminen ja hänen mielestään tuulivoimaloita voitaisiinkin rakentaa paljon enemmän, mutta mieluiten yksittäisiä myllyjä kukkuloille kuin isoja tuulivoimalalaitosalueita.

Lisää tietoa yrityksestä löydät täältä:  https://www.riiho.com/