Vastuullisuus on erottamaton osa Lennolin toimintaa

Lennolin tarina on saanut alkunsa vuonna 1967, kun Lenni ja Anneli Pystykoski perustivat pehmusteita valmistavan Iki-Vanu Oy:n Jalasjärvelle. Jo tällöin yrityksen liikeidea perustui kiertotalouteen – pehmusteiden raaka-aineena käytettiin vaatetus- ja neuleteollisuuden leikkuureunoja. Muutamaa vuotta myöhemmin perustettiin Lennol Oy, joka on tekstiilisisustamisen ja pehmusteiden asiantuntija. Vastuullisuus ja kiertotalous ovat olleet Lennolin toiminnassa suuressa roolissa aina alkujuurilta lähtien. Lennol Oy haluaa olla vastuullinen, kotimainen kumppani tarjoten asiakkailleen elämää kestäviä ratkaisuja.

Lennolilla on oma tuotemerkki GoodChoice – jolla on merkitty kaikki vastuulliset tuotteet valikoimassa. Osa tuotteista pakataan myös pelkällä paperisella vyötteellä, jolloin tuotekokonaisuus on vastuullisesti kierrätettävä alusta loppuun. Kuva: Lennol

Iso tehdas lämpiää omalla lämpölaitoksella, jonka polttoaineena käytetään pellettiä, joka on valmistettu puunjalostusteollisuuden ylijäämästä, sahanpurusta. Sähkö on 100 % uusiutuvaa energiaa ja haaveissa on asentaa aurinkopaneelit tehtaan katolle. Kesällä 2020 käyttöön otettiin LED-valaistus.

Hukkaa tuotannossa syntyy vähän, koska raaka-aineiden ja materiaalien käyttö suunnitellaan mahdollisimman tarkasti. Kangastilkut myydään omassa tehtaanmyymälässä, kangasrullien pahviputket menevät pesulaan ja esimerkiksi täkkikarstan reunavanusta tehdään askarteluvanua. Yksi suosituimmista huonekalupehmusteista on Ecosoft, joka valmistetaan 100 prosenttisesti muovipulloista kierrätetystä polyesterista.

PET -pullon kiertokaari itse lopputuotteeksi. Kuva: Lennol

Pakkaamisessa mietitään tapoja vähentää pakkausmateriaalien käyttöä ja esimerkiksi suuri osa huonekaluteollisuuden pehmusteista lähtee niille ommelluissa valtavissa kestokasseissa. Kaikki siistit ja hyväkuntoiset pahvilaatikot uudelleen käytetään tuotteiden toimittamiseen.

Kuljetukseen käytettävä kestokassi. Kuva: Lennol

Ympäristövastuullisuus vaatii pitkäjänteistä työtä. Säästöä on tullut joiltakin osin, mutta ei aivan kaikesta. Esimerkiksi osa kierrätysmateriaaleista valmistetuista pakkausmateriaaleista on kalliimpia kuin neitseellisestä materiaalista valmistetut. Lennolille tämä on arvokysymys, ja mieluummin sitten maksetaan siitä vähän enemmän, jotta vastuullisuus kulkee kaikessa mukana. Tavarantoimittajia on karsittu ja ostoja keskitetty, jolloin tiedetään mitä he myyvät ja tätä selvitystyötä ei tarvitse tehdä aina alusta saakka, nykyään he osaavatkin jo tarjota sopivia tuotteita, kun uusia tulee markkinoille.

Valmiissa tuotteessa oleva ”nahkaetiketti” on valmistettu omenankuorista. Kuva: Lennol

Lennolilla on Avainlippu ja Design from Finland merkit. Avainlippu kertoo, että tuote on valmistettu tai palvelu on tuotettu Suomessa ja työllistää Suomessa. Design from Finland merkki kertoo, että tuote tai palvelu on muotoiltu Suomessa ja sen ammattimaiseen muotoiluun on investoitu. Lennolin tuotteista 90 % valmistetaan Jalasjärvellä. Asiakkaat arvostavat kotimaisuutta ja vaativat ympäristövastuullisuutta koko ajan enemmän. Syksyn aikana onkin alkamassa Ekokompassi ympäristöjärjestelmän hakuprosessi.

Lisää tietoa yrityksestä löydät täältä: https://lennol.fi/